19.10.2001

Helsingin käräjäoikeuden päätös 21.12.1999

Käräjäoikeus lausui, että lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 14 §:n 2 momentin mukaan lapsen jäätyä huoltajan kuoleman johdosta vaille huoltajaa voi lapsen huoltoa koskevan hakemuksen tehdä saman pykälän 1 momentissa mainittujen henkilöiden lisäksi myös lapsen sukulainen tai muu lapselle läheinen henkilö.

X ja Y olivat asuneet äitinsä kanssa Suomessa marraskuusta 1993 alkaen, jolloin C oli noutanut heidät Sveitsistä. X oli tuolloin ollut 6- ja Y 4-vuotias. C oli seurustellut tuosta lähtien lasten äidin kanssa ja asunut käytännössä perheenjäsenenä lasten kanssa, vaikkakin hänellä oli ollut myös oma asunto. X ja Y olivat ilmoittaneet haluavansa asua C:n kanssa, koska tunsivat olonsa turvalliseksi hänen kanssaan ja olivat tottuneet asumaan hänen kanssaan.

Mainitut seikat osoittivat C:n olevan lapsille läheinen henkilö, minkä vuoksi hänellä oli oikeus hakea heitä huoltoonsa.

Esitetyn selvityksen perusteella käräjäoikeus katsoi, että sekä A että C olivat sopivia X:n ja Y:n huoltajiksi.

X:ää ja Y:tä oli heidän toivomustensa ja mielipiteensä selvittämiseksi kuultu 18. - 21.10.1999 kerran erikseen ja kerran yhdessä Helsingin kaupungin eteläisen sosiaalikeskuksen ruotsinkielisessä perheneuvolassa lapsipsykiatrin ja kahden psykologin toimesta, jolloin he olivat sanoneet haluavansa asua yhdessä ja C:n kanssa. He olivat esittäneet mielipiteensä selvästi ja selkeästi ja perustelleet sitä sillä, että he tunsivat olonsa turvalliseksi C:n kanssa ja olivat tottuneet asumaan hänen kanssaan. Y oli lisäksi kertonut haluavansa tavata joskus isäänsä, silloin kun hän itse haluaa. X oli kysymykseen isästään vastannut, että isä ei kuulunut hänen perheeseensä eikä hän halunnut tavata isäänsä eikä asua Sveitsissä.

Lasten ikä ja kehitystaso huomioon ottaen heidän toivomuksilleen ja mielipiteilleen oli annettava merkitystä. Ratkaiseva merkitys niille voitiin käräjäoikeuden käsityksen mukaan antaa vain sikäli kuin ne perustuivat omaan, itsenäiseen ja vakaaseen harkintaan.

A:n ja lasten äidin samoin kuin A:n ja C:n välit olivat olleet erittäin tulehtuneet jo pitkään, ja heidän välillään oli käyty lukuisia eri oikeudenkäyntejä vuodesta 1994 lähtien.

Esitetyn selvityksen perusteella käräjäoikeus katsoi, ettei lasten haluttomuus tavata isäänsä johtunut pelosta häntä kohtaan. Lasten kielteiseen suhtautumiseen isäänsä ei ollut näytetty olevan syynä jokin A:n ja hänen lastensa väliseen suhteeseen välittömästi liittyvä seikka. Ottaen huomioon sen, etteivät A:n ja lasten äidin sekä A:n ja C:n väliset erittäin tulehtuneet välit ja lukuisat oikeudenkäynnit olleet voineet olla vaikuttamatta lasten toiveisiin ja mielipiteisiin, käräjäoikeus katsoi, ettei lasten oma tahto ollut niin luotettavasti selvitettävissä, että sille voitiin antaa asiassa ratkaiseva merkitys.

Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 10 § 1 momentin mukaan lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskeva asia oli ratkaistava ennen kaikkea lapsen edun mukaisesti, ja tässä tarkoituksessa oli erityisesti kiinnitettävä huomiota siihen, miten huolto ja tapaamisoikeus parhaiten toteutuvat vastaisuudessa. Koska tapaamisoikeudella saman lain 2 §:n 1 momentin perusteella tarkoitettiin lapsen oikeutta pitää yhteyttä ja tavata vanhempaansa, jonka luona lapsi ei asu, käräjäoikeuden käsityksen mukaan myös kyseisen lain 10 § 1 momenttia sovellettaessa tapaamisoikeudella tarkoitettiin lapsen oikeutta pitää yhteyttä biologiseen vanhempaan.

Yhteydenpito lasten ja heidän isänsä välillä ei ollut enää onnistunut lasten asuessa yksin C:n kanssa. C:n ja A:n välinen erittäin tulehtunut suhde huomioon ottaen ei ollut uskottavaa, että C kykenisi tulevaisuudessa tukemaan lasten ja heidän isänsä välistä suhdetta niin, että yhteydenpito lasten ja heidän isänsä välillä toteutuisi. Lapset oli tästä syystä määrättävä A:n huoltoon.

Näillä perusteilla käräjäoikeus määräsi X:n ja Y:n A:n huoltoon ja hylkäsi C:n hakemuksen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Pekka Jantunen.

Helsingin hovioikeuden päätös 23.3.2001

C valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus lausui, että A:n ja C:n kuulemisen sekä sosiaaliviranomaisten hankkimien selvitysten ja esitettyjen kirjallisten todisteiden ja kuultujen todistajankertomusten perusteella ei ollut tullut ilmi seikkoja, joiden vuoksi A:n tai C:n olisi katsottava olevan sopimaton lasten huoltajaksi. Näin ollen sekä A että C olivat käräjäoikeudenkin toteamin tavoin sopivia X:n ja Y:n huoltajiksi.

Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 9 §:n 4 momentin mukaan tuomioistuimen oli ratkaistessaan lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskeva asia otettava huomioon lapsen etu ja lapsen omat toivomukset siten kuin saman lain 10 ja 11 §:ssä säädetään. Sanotussa laissa ei ollut säädetty tarkemmin sitä, mikä merkitys lapsen mielipiteelle oli annettava huoltoratkaisussa. Lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 12 artiklan mukaan lapsen näkemykset oli hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti otettava huomioon häntä koskevissa asioissa.

X:ää ja Y:tä oli heidän toivomustensa ja mielipiteensä selvittämiseksi kuultu lokakuussa 1999 kerran erikseen ja kerran yhdessä Helsingin kaupungin eteläisen sosiaalikeskuksen ruotsinkielisessä perheneuvolassa lastenpsykiatrin ja kahden psykologin toimesta. Lisäksi kumpaakin lasta oli hovioikeuden selvityspyynnön johdosta kuultu perheasiaintoimiston sosiaalityöntekijöiden toimesta kesä-syyskuussa 2000 kolme kertaa yhdessä C:n kanssa ja lisäksi kahdesti kumpaakin lasta erikseen. Tässä yhteydessä sosiaalityöntekijät olivat tuloksetta pyrkineet järjestämään kuulemistilaisuuden, jossa paikalla olisivat olleet isä ja lapset. Huoltoasian ratkaisuun liittyvien selvittelyjen lisäksi lasten mielipidettä oli selvitetty myös käräjäoikeuden päätöksen täytäntöönpano-oikeudenkäynnin yhteydessä touko-kesäkuussa 2000 kahden sovittelijan toimesta tapaamalla lapsia kahdesti lasten kotona.

Lapset olivat mainituissa tilaisuuksissa selkeästi ilmoittaneet haluavansa asua Suomessa yhdessä C:n kanssa. Myös useille asiassa kuulluille todistajille lapset olivat ilmaisseet samansisältöisen mielipiteen.

Arvioitaessa lasten mielipidettä tuli ottaa huomioon mielipiteen voimakkuus ja sen muodostumiseen vaikuttaneet seikat.

Hovioikeus totesi, että lasten ilmaisema mielipide oli ollut poikkeuksetta samanlainen eli X ja Y halusivat asua nykyisissä oloissa Suomessa C:n luona. Lasten ikä ja kehitystaso huomioon ottaen kesäkuussa 14 vuotta täyttävän X:n ja syyskuussa 12 vuotta täyttävän Y:n mielipide oli otettava huomioon asiaa ratkaistaessa. Asiassa saadun selvityksen perusteella oli pääteltävissä, että vuodesta 1993 lähtien vanhempien väliset riidat ja oikeudenkäynnit olivat vaikuttaneet lasten mielipiteen syntymiseen.

Lapset olivat eläneet ilmapiirissä, joka ei ollut tukenut heidän suhdettaan isäänsä. Tuona aikana kyse oli kuitenkin ollut lähinnä vain isän tapaamisista eikä ainakaan vuoden 1997 jälkeen huoltoon liittyvästä mielipiteestä. Äidin kuoleman jälkeen lasten mielipide oli muodostunut vielä selvästi jyrkemmäksi suhteessa isään. Lapset olivat ilmoittaneet, että he eivät halua muuttaa Sveitsiin eivätkä halua edes tavata isää Suomessa. Syksyllä 1999 A:n saavuttua heti lasten äidin kuoleman jälkeen Suomeen oli toteutunut kolme tapaamista, joiden yhteydessä oli tullut esiin A:n aikomus viedä lapset mukanaan Sveitsiin.

Tämän jälkeen tapaamisia ei ollut saatu toteutettua lukuisista sosiaalityöntekijöiden yrityksistä huolimatta. Esitetyn selvityksen perusteella hovioikeus arvioi, että lasten kielteinen kanta isän tapaamisiin äidin kuoleman jälkeen oli perustunut lähinnä Sveitsiin muuttamiseen liittyviin pelkoihin. Asiassa ei ollut tullut ilmi mitään siihen viittaavaa, että lapset pelkäisivät isäänsä henkilönä.

Hovioikeus katsoi, että huolimatta siitä, että lapset olivat ilmeisesti vähintäänkin ikäisensä tasoisia kehitykseltään, heille ei tässä erittäin vaikeassa tilanteessa voitu antaa yksinomaista määräysvaltaa tulevaisuudestaan, vaan oli arvioitava vastasiko lasten mielipide parhaalla mahdollisella tavalla heidän etuaan.

Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetussa laissa ei ollut erityisesti huomioitu sitä tilannetta, että lapsi jäi vaille huoltajaa, mutta hänellä oli huoltajuudesta erotettu biologinen vanhempi elossa. Mikäli elossa olevan vanhemman lisäksi huoltoa haki sanotun lain 14 §:n 2 momentissa tarkoitettu muu läheinen henkilö, ratkaisu oli tehtävä mainitun lain 10 §:n 1 momentin perusteella eli asia oli ratkaistava ennen kaikkea lapsen edun mukaisesti. Saman lainkohdan mukaan tässä tarkoituksessa oli erityisesti kiinnitettävä huomiota siihen, miten huolto ja tapaamisoikeus parhaiten toteutuivat vastaisuudessa. Lain 1 §:n mukaan lapsen huollon tarkoituksena oli turvata lapsen tasapainoinen kehitys ja hyvinvointi lapsen yksilöllisten tarpeiden ja toivomusten mukaisesti ja huollon tuli turvata myönteiset ja läheiset ihmissuhteet erityisesti lapsen ja hänen vanhempiensa välillä. Lain 2 §:n 1 momentin mukaan tapaamisoikeuden tarkoituksena oli turvata lapselle oikeus pitää yhteyttä ja tavata vanhempaansa, jonka luona lapsi ei asu.

Lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 3 artiklan 1 kohdan mukaan kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten tai lainsäädäntöelinten toimissa, jotka koskevat lapsia, oli ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Sopimuksessa suojattiin myös lapsen ja vanhemman välistä suhdetta.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artikla suojasi muun muassa perhe-elämää. Perheellä oli Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä katsottu tarkoitetun vanhemmista ja lapsista koostuvaa perhettä siinäkin tilanteessa, että nämä eivät olleet vuosiin asuneet yhdessä eivätkä edes tavanneet toisiaan. Sopimuksen suojaama perheyhteys lapsen ja vanhemman välillä ei näin ollen katkennut, vaikka lapsen huolto uskottiin toiselle vanhemmista. Yhteydenpitoa oli pidettävä ihmisoikeusnäkökulmasta sekä vanhemman että lapsen oikeutena, kuitenkin siten, että lapsen etu voi estää vanhemman yhteydenpitoa koskevan oikeuden toteutumisen. Sopimuksen oli myös katsottu antavan jossakin laajuudessa suojaa myös henkilöille, jotka elivät yhdessä perheenomaisessa suhteessa.

Hovioikeus totesi, että lapsen ja vanhemman väliselle yhteydenpidolle oli oikeusjärjestyksessä annettu suuri painoarvo. Tämän yhteydenpidon toteutuminen oli turvattava X:n ja Y:n huollosta päätettäessä, koska asiassa ei ollut ilmennyt mitään sellaista, jonka vuoksi yhteydenpitoa olisi pidettävä lasten edun vastaisena.

Asiassa oli selvitetty laajasti lasten ja A:n välisen yhteydenpidon kehittymistä sellaiseksi kuin se nyt oli. Tapaamisoikeuksien toteutumisessa oli ollut ongelmia siitä saakka, kun lapset olivat muuttaneet Suomeen äitinsä kanssa vuonna 1993, vaikka A oli pyrkinyt säännöllisesti tapaamaan lapsiaan. Ottaen huomioon lasten ikä heidän Suomeen muuttaessaan ei tapaamisiin liittyvien ongelmien voitu ainakaan tuossa vaiheessa katsoa aiheutuneen lasten omasta kielteisestä käsityksestä isästään. Vuoden 1993 jälkeen A:n ja lasten äidin välillä oli käyty useita oikeudenkäyntejä, joihin myös C oli äidin elämänkumppanina läheisesti kytkeytynyt. Aikuisten välisiä riitaisuuksia ei ollut pystytty pitämään erillään lasten ja heidän vanhempiensa välisistä suhteista. Tästä huolimatta ennen äidin kuolemaa lapset ja isä olivat tavanneet toisiaan.

Äidin kuoleman jälkeen C:n huolehtiessa lapsista yhteydenpito lapsiin oli A:n näkökulmasta entisestään vaikeutunut. Ei kuitenkaan ollut ilmennyt, että C tai kukaan muukaan olisi estänyt yhteydenpitoa.

Kukaan asiassa kuultu ei ollut osannut kertoa keinoa, jolla yhteydenpito lasten ja isän välillä saataisiin toimimaan.

Ratkaisuvaihtoehtoja punnitessaan hovioikeus otti huomioon erityisen tärkeänä seikkana isän ja lasten välisen suhteen merkityksen lasten tasapainoiselle kehitykselle. A oli X:n ja Y:n biologinen isä, joka oli huoltajan tehtävään sopiva. Myös isän olosuhteet Sveitsissä olivat lasten etua ajatellen hyvät. Tästä huolimatta oli selvää, että isän ja lasten välisen läheisen suhteen luominen ei voinut onnistua hetkessä. Lasten mahdollinen Sveitsiin muutto ja sopeutuminen sinne veisi aikansa. Lasten edun kannalta oli merkitystä myös sillä, että A oli kertonut sallivansa lasten yhteydenpidon C:hen. A oli korostanut muutoinkin tukevansa lasten yhteyttä Suomeen, mikäli lapset muuttivat Sveitsiin.

Lasten mielipiteen ohella status quo -periaate tuki vallitsevien olosuhteiden säilymistä. Lasten ympäristö, johon kuuluivat koti, koulu, harrastukset sekä läheiset ihmissuhteet pysyisivät ennallaan, mikäli C määrättäisiin huoltajaksi. Lapset olivat vuodesta 1993 lähtien olleet enemmän C:n kuin isänsä kanssa, joten heidän suhteensa C:hen oli läheisempi kuin isäänsä. Mahdollisena oli pidettävä sitäkin, että suhteen luominen isään saattaisi onnistua helpommin tilanteessa, jossa C oli huoltaja. C oli hovioikeuden pääkäsittelyssä uskottavasti ilmoittanut kannustavansa lapsia näiden isän tapaamisiin. Kuitenkin oli todettava, että tapaamisia ei ollut saatu yli vuoteen toteutumaan lainkaan, ei myöskään hovioikeuden pääkäsittelyn aikana.

X:n ja Y:n mielipide asiassa oli selvitetty. Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan päätöksen täytäntöönpanosta annetun lain 2 §:n perusteella päätöksen täytäntöönpanovaiheessa 12 vuotta täyttäneen tai nuoremmankin lapsen mielipide ratkaisi, voidaanko päätös panna täytäntöön. Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan lain mukaan tuomioistuin ei ratkaisussaan kuitenkaan ollut sidottu edes 12 vuotta täyttäneen lapsen mielipiteeseen, vaan asia oli ratkaistava ennen kaikkea lapsen edun mukaisesti.

Hovioikeus totesi, ettei päätöstä lapsen huollosta voitu perustaa muuhun kuin lapsen etuun, jonka arvioinnissa tosin oli otettava huomioon, miten huolto parhaiten toteutui vastaisuudessa. Siten täytäntöönpanossa mahdollisesti tulossa olevat ongelmat oli osaltaan otettava huomioon lapsen etua arvioitaessa, mutta huoltoasian ratkaisu ei voinut perustua sanottuun täytäntöönpanolakiin.

Hovioikeus katsoi, että X:n ja Y:n mielipide oli ristiriidassa heidän etunsa kanssa. Koska äidin kuoleman jälkeen vallinneet sinänsä hyvät olosuhteet olivat pikemminkin etäännyttäneet lapsia isästään, ei olosuhteiden ylläpitämistä voitu pitää heidän etunsa mukaisina. Myönteisen ja läheisen ihmissuhteen kehittämiseksi ja turvaamiseksi lasten ja isän välillä huolto oli määrättävä isälle.

Näillä perusteilla hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Raija Kuusimäki, Tuula Nousiainen ja Petri Leskinen. Esittelijä Johanna Jylhä.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 19.10.2001

Asian vireilläoloaikaa ja käsittelyä koskevat ratkaisut

Korkein oikeus on hylännyt A:n vaatimukset väliaikaismääräyksen antamisesta ja lasten määräämisestä psykiatriseen tutkimukseen samoin kuin C:n pyynnön suullisen käsittelyn toimittamisesta.

Korkein oikeus on katsonut, ettei väliaikaismääräyksen antaminen lasten tapaamisoikeuksista ollut tarkoituksenmukaista, ettei psykiatrinen tutkimus ollut tarpeellinen, ja ottaen huomioon ne seikat, joihin Korkeimman oikeuden ratkaisu perustuu, ettei myöskään suullisen käsittelyn pitämiseen ole tarvetta.